Mustan omakotitalon kaunis ja tehokas valaistus

Aloitimme oman kannustalomme rakentamisen maaliskuussa 2019. Projekti eteni vauhdilla, koska koko kesä oli mahtavaa rakennussäätä. Talon ulkoseinän väriksi valitsimme mustan. Talo sijaitsee kauniilla tontilla, jonka takapihaa reunustaa kapea koivikko ja sen jälkeen joki. Kaunis ja tehokas valaistus tuntui erityisen tärkeältä, jotta musta talo ei pimeällä näyttäisi synkältä. Meillä on isot lattiasta kattoon olevat olohuone-ruokailutilan ikkunat ja mietimme, että olisi hienoa, jos pimeälläkin näkyisi ikkunoista kaunis maisema eikä vain mustaa kun luonnostaan takapihamme puolella luonnossa ei ole minkäänlaisia valoja.... Lue lisää

Trala Automaatio Oy — tuotantotilojen valaistus ledeillä

Trala Automaatio Oy on Alahärmässä, Etelä-Pohjanmaalla toimiva hienomekaanisten osien valmistukseen erikoistunut automaattisorvaamo. "Yrityksen tiloissa oli alun perin neulomo ennen kuin Trala Automaatio Oy siirtyi tiloihin. Vanha valaistus oli toteutettu loisteputkilla ja ne olivat aikalailla loppuun kuluneita jo sekä niiden valoteho oli mitä oli", kertoo valaistusmuutoksen toteuttaneen Alahärmän Sähkö Oy:n Lasse Penninkangas. Koska Trala Automaatiolla valmistetaan erittäin pieniäkin komponentteja, tulee valaistuksen olla sellainen, että tarkkaa työtä... Lue lisää

Pienkerrostalon kaksi yksiötä

Ryhdyimme rakentamaan isovanhempiemme kanssa kahden sukupolven taloa. Suunnittelimme talon yhdessä arkkitehdin kanssa. Heti suunnitelmien alussa teimme päätöksen, että talosta tehdään pienkerrostalo. Omien asuntojemme lisäksi päätimme rakennetaan taloon kaksi yksiötä. Halusimme rakentaa huoneistot niin, että jokainen asunto on oma yksikkönsä ja niissä voi asua toisilleen tuntemattomat ihmiset. Perustimme osakeyhtiön, joka huolehtii talon taloudesta ja käytännön asioista. Meille oli tärkeää, että jos joskus päättäisimme myydä oman asuntomme, sen voisi tehdä riippumatta muista talon asunnoista. ![yksiö]()... Lue lisää

Suoraa ja epäsuoraa valoa a la Winled

Taloprojektimme valmistui sisätilojen osalta reilu kaksi vuotta, niin että pääsimme muuttamaan. Sisätilojen valaistussuunnittelun teki Winled ja myös suurin osa yleisvalaisimista ja epäsuoraa valoa tuovista valaistusratkaisuista hankittiin heiltä. Yleisvalaistus toteutettiin olohuoneen, keittiön, kodinhoitohuoneen käytävän ja eteisen osalta neliskanttisilla Kanna-valaisimilla. Valaisimet on upotettu kattoon ja ne antavat tarpeeksi valotehoa ja neutraalin valkoista valoa. Olohuoneen yleisvalaistus on himmentimen takana, joten valaistustehoa voi säädellä tunnelman mukaan. Makuuhuoneissa yleisvaloa antavat niinikään kattoon u... Lue lisää

Valaistus upeaan yksikerroksiseen korkeaan taloon

Viisi vuotta sitten myimme hartaudella tekemämme kaksikerroksisen kivitalomme. Meillä ei koskaan ollut aikomusta siitä muuttaa, mutta päätimme laittaa ihan vain kokeeksi talon ns. hiljaiseen myyntiin ja katsoa mitä käy. Ei mennyt kauaakaan kun kaupat syntyivät, eikä meillä ollut mitään suunnitelmaa tulevasta. Nyt oli sitten pakko aloittaa suunnittelu ja miettiä mitä haluamme tehdä ja mihin muuttaa. Hetken pohdinnan jälkeen päädyimme ostamaan eteläpuoleisen tontin alueelta, johon joskus nuoruudessa ajattelimme haaveissamme muuttaa. Nyt jos koskaan oli täydellinen mahdollisuus toteuttaa nuoruuden haave. Tontilla oli ... Lue lisää