Kauneushoitolan uusi LED-valaistus tarkkuutta vaativaan työhön
Toni Töyräs

Kauneushoitolan uusi LED-valaistus tarkkuutta vaativaan työhön

BB Lashes on Tampereella sijaitseva kauneushoitola. Kauneushoitolan tilojen vanhat valaisimet eivät olleet optimaalisimmat tarkkuutta vaativiin ripsi- ja kauneuspalveluiden toteuttamiseen, jonka vuoksi tiloissa päädyttiin remontoimaan. Remontissa lähdettiin liikkeelle siitä, että yrityksen tilasta tulisi modernin ja tyylikkään näköinen sekä valaistuksesta sopivampi tarkkuutta vaativaan työhön.

Vanha valaistus ei ollut käyttötarkoitukseen sopiva

BB Lashesin vanha valaistus sisälsi monenlaisia valonlähteitä loisteputkista jalkavalaisimiin.

"Vanha valaistus oli huono. Tilat olivat hämärät ja ne eivät olleet käyttötarkoitukseen sopivat. Työtä tehdessä yleisvalo tuli korkealta epätasaisesti. Esimerkiksi ripsiä tehdessä käytettiin vanhoja jalkalamppuja yleisvalon tukena, jotta nähtiin jotenkin tehdä töitä. Valo sijoitettiin asiakkaan päälle, joka häikäisi samalla niin asiakasta kuin työntekijääkin", kertoo BB Lashesin Alina Ahtiainen.

Vanha alakatto ja valaisimet

"Tiloissa ei ollut riittävää valoa tarkan työn tekemiseen. Tilat oli muokattu jälkeenpäin, jonka vanha alakatto oli kehno tähän tilaan ja ikääntyneet valaisimet olivat sijoitettuna huonosti. Osa niistä oli jopa pimeänä", kertoo valaisinasennuksen toteuttaneen Sähköasennus Salminen Oy:n Sami Salminen.

Vanhat valaisimet olivat korkealla huonosti aseteltuna.

Valaistussuunnitelman 3D-mallinnokset vastaavat todellisuutta tarkasti

BB Lashesin tiloihin tehtiin valaistussuunnitelma, jossa varmistettiin riittävä valaistus sekä kohteen parhaiden puolien esille pääseminen.

"Suositusten kautta päädyimme Winlediin", kertoo Ahtiainen.

Olipa kyse sitten toimistosta, tuotantotilasta tai mistä tahansa muusta työskentelytilasta, tuo hyvin suunniteltu valaistus merkittäviä etuja. Hyvä valaistus parantaa muun muassa energiatehokkuutta, tuottavuutta, viihtyvyyttä ja myyntiä.

"Kun suunnitellaan kauneushoitoloiden valaistusta, huomioonotettavaa on valaisimen värintoisto sekä hyvä yleisvalaistus ja sen tasaisuus. Hoitopisteillä on oltava tarpeeksi korkea valaistusvoimakkuus", kertoo valaistussuunnittelija Antti-Pekka Mellin.

Valaistussuunnitelmasta asiakkaan on helppo nähdä remontin jälkeinen lopputulos 3D-kuvista.

Valaistussuunnitelman 3D-mallinnoksissa otetaan huomioon lukuisia eri asioita: haluttu design, riittävä valon määrä ja sen tasaisuus, tilan varjottomuus ja valaistuksen muunneltavuus – valaistuksen näyttävyyttä unohtamatta.

Kun valaistus on suunniteltu hyvin, kasvaa työntekijöiden suoritustaso ja heidän vireystilansa paranee. Työturvallisuus paranee ja virhemarginaali pienenee.

Hoitohuoneen valaistussuunnittelukuva

Tilan alakaton uusimisella ja valaistuksen vaihtamisella modernit tilat

"Tarkoituksena oli parantaa tilan valaistusominaisuuksia semmoiseksi, että pystytään tekemään työtä kunnolla. Uudella alakatolla saatiin jo modernimpaa ilmettä tilaan - unohtamatta uusia LED-paneeleita", toteaa Salminen.

Remontin alkaessa sekä vanha alakatto ja vanha valaistus purettiin. Alakattourakoitsija toteutti uuden kattorungon, jonka aikana johdoteltiin uusi valaistus. Rungon ja johdotuksen valmistuttua, asennettiin LED-paneelit moduulikattoon.

"Tässä kohteessa alakaton remontti ja uusien valaisimien asentaminen samassa paketissa oli hyvä juttu. Remontti oli nopeasti tehty, jolloin liiketilan käyttäjältä ei mennyt aikaa hukkaan", Salminen jatkaa.

Uuden ja vanhan valaistuksen välillä on huima ero.

Ei enää oikeiden valaistuskulmien etsintää - tasainen valaistus ledillä

BB Lashesilla tehdään tarkkaa työtä, joten sen takia hyvä työvalo on keskeinen asia. Tila päädyttiin valaisemaan Eden 60x60-valopaneeleilla. Valaisin sopii erittäin hyvin toimistoihin, kauneushoitoloihin, lääkäriasemiin sekä muihin toimitiloihin, ja sitä onkin käytetty ympäri Suomea.

"Remontin jälkeen uudet valaisimet ja alakatto ovat tuoneet ilmettä tiloihin. Enää ei tarvitse käyttää jalkalamppuja työntekemiseen, jolloin on enemmän tilaa työskennellä. Tilat ovat modernimmat ja valoisammat - valaisimet tuottavat tasaista valoa, joka ei häikäise!", kertoo Ahtiainen.

Edenin kaunis ja kirkas valo on kuin ikkunasta lankeavaa päivänvaloa

Eden 60x60 LED-paneelissa on laaja avautumiskulma, jolloin valoa riittää katosta koko työskentelypisteen päälle luoden valoisat ja varjottomat työskentelyolosuhteet. Tasaisen ja kirkkaan valonsa vuoksi työntekeminen on helpompaa, tarkempaa ja värit toistuvat paremmin.

Eden LED-paneelilla on laaja mallivalikoima: sitä on saatavilla useaa kokoa ja eri tehoisena. Valaisinten asentaminen on helppoa ja niiden eri kiinnitysvaihtoehdot mahdollistavat käyttämisen tilassa kuin tilassa.

"Uudella alakatolla ja valaisimille saatiin luotua todella näkyvä ero vanhaan tilaan verrattuna. Eden-valaisimet ovat mielekkäitä asentaa - LED-paneelien asentaminen moduulikattoon tapahtui nopeasti", toteaa Salminen.

Mikäli upotus moduulikattoon ei ole mahdollista, voidaan Eden asentaa joko pinta-asennuskehyksen, jousten tai magneettikiinnityksen avulla.

"Nyt työpisteillä on moninkertainen valon määrä. Valaistus on miellyttävää ja sopii tarkkaan tekemiseen. Valaistuksesta tehtiin myös säädettävä, jolloin sitä voidaan esimerkiksi himmentää erilaisiin hoitoihin sopivaksi", jatkaa Salminen.

Hoitohuoneen valaistus on miellyttävä ja tehokas.

Leasing-rahoituksella valaistus uudella tasolle ilman kertainvestointeja

Valaistuksen uusiminen energiaa säästävään LED-valaistukseen on yksi parhaista sijoitusmuodoista.

Yritysasiakkaille valaisimien vaihtoon tuo joustoa Winledin tarjoama leasing-rahoitus, jota myös BB Lashesin valaistuksessa hyödynnettiin.

Leasing-palvelua tarjotaan lähes kaiken kokoisille yritysasiakkaille. Ehtona sen hyödyntämiselle on, että valaisinasennuksen hoitaa valtuutettu Winled-jälleenmyyjänä toimiva sähköurakointiliike. Asennuksen osuus on mahdollista sopia osaksi leasingiä, jolloin myös valaisinten vaihdosta syntyvä kustannus muuttuu kuukausittain maksettavaksi vuokraksi. Tällöin valaisinten vaihtoakaan ei tarvitse maksaa kertainvestointina. Parhaimmassa tapauksessa sähköä säästyy kuussa niin paljon, että säästöt ylittävät itse leasingin kuukausikustannuksen.

Odotushuoneen kirkas ja tasainen LED-valaistus

"BB Lashesilla on oltu tyytyväisiä - tilat ovat nyt modernit ja tyylikkäät, mitä tällä remontilla lähdettiin hakemaan. Enää ei tarvitse käyttää vanhoja jalkalamppuja, että nähdään tehdä ripsiä", Salminen kertoo.

"Remontti oli nopea - siihen varattiin seitsemän päivää, mutta valmista oli jo kolmessa. Asiakkaiden ja työntekijöiden keskuudessa on pidetty tilan uudesta ilmeestä ja uusista valaisimista", iloitsee BB Lashesin Alina Ahtiainen.

Toni Töyräs

Toni Töyräs

Lapissa asuva sisällöntuottaja. Digiporoksi ristitty. Kylmästä kärsimisen lisäksi harrastelen valokuvausta ja videokuvausta. Seurailen myös futista ja eSportsia.

Liittyvät kirjoitukset
Kommentit tarjoaa Disqus