Pientalon valaistussuunnittelu — Vinkit valmistautumiseen


Talomme maatyöt alkoivat heinäkuussa 2016. Rakennamme kahta erillistaloa ystäviemme kanssa. Samaan aikaan kun tontilta rahdattiin vasta savea pois ja tilalle tuli soraa, mietimme tulevan talon valaistuksia. Winledin kampanja osui meidän kannaltamme siis varsin hyvään ajankohtaan.

Halusimme saada valaistussuunnitelmat tehtyä niin, että ne voi huomioida hyvissä ajoin sähkösuunnittelussa. Tämä tietysti tarkoitti, että suunnitelmat piti tehdä ennen kuin tontilla on yhtään mitään konkreettista ja valoja ei päässyt mitenkään testaamaan.

Kuva avoimen olohuone- ja ruokailutilan valaistuksesta

Pidimme valaistussuunnittelijamme Niko Kyöstin kanssa ensimmäinen puhelinpalaverin heinäkuussa. Tässä meidän vinkkimme valaistussuunnitteluun valmistautumiseen:

1.) Materiaalivalinnat ja huonekalujen paikat

Kasasimme kaikki tiedossa olevat materiaalit tiedoksi valaistussuunnittelijalle. Näitä olivat esimerkiksi valitsemamme lattiamateriaalit, keittiöiden kaappien värit, ja vessojen ja kylppärien laatat.

Toisaalta kerroimme myös huonekalujen paikat niin tarkkaan kuin ne tiesimme. Samalla tuli käytyä läpi mihin huoneessa valoa tarvitaan. Missä on työskentelytilaa ja mihin tarvitaan tunnelmavaloa. Tietysti kotiimme tulee myös sisustusvaloja, esimerkiksi ruokapöydän päälle. Niidenkin paikkoja mietimme etukäteen.

Olimme toki nähneet erilaisia 3D-mallinnuksia kodistamme pohjapiirustuksen suunnitteluvaiheessa, mutta silti valaistussuunnitelma pääsi yllättämään positiivisesti: suunnitelmasta tuli todella todentuntuinen kuva todellisuudesta ja sen avulla pystyi kokeilemaan eri vaihtoehtoja valaistukseen. Suosittelen siis kertomaan kaikki mahdolliset tiedossa olevat materiaalit ja värit suunnittelijalle.

3D-mallinnus omakotitalon ulkovalaistuksesta

2.) Ledien värilämpötila

Meille ehdottomasti vaikein päätös valaistussuunnittelussa oli värilämpötilan valinta: 3000k vai 4000k. Tämän pohdinnan aloitimme hyvän aikaa ennen varsinaista suunnittelua ja juttelimme siitä myös Nikon kanssa.

Nyrkkisääntönä on, että 3000k valo on kellertävämpi, kun taas 4000k on lähempänä päivänvaloa. Yhtään ei helpottanut se, että värilämpötilan valinta on pitkälti makuasia.

Näitä mietimme:

  • Olisiko 3000k kuitenkin kodikkaampi? Mietimme, että tuleeko 4000k freesimmän näköinen?
  • Toistuisivatko värit aidompina?
  • Sanotaan, että lämpimään sisustukseen sopii paremmin lämmin eli 3000k värilämpötila, kun taas kylmiin väreihin 4000k.
  • Nyt pitäisi vielä tietää sisustusväritkin

Vinkkejä ja näkemyksiä tähän kysymykseen voi googlata loputtomasti. Loputtoman pohdiskelun jälkeen päädyimme itse valitsemaan värilämpötilaksi 4000k, joka taitaa olla tällä hetkellä (ainakin blogimaailman perusteella) se hieman suositumpi vaihtoehto.

Kuva kylmän sekä lämpöisen valon erosta

3.) Millaiset ledit ovat suosikkejamme

Kaikkea ei kannata etukäteen päättää, sillä valaistussuunnittelijalta saa hyviä vinkkejä tuotteista. Mietimme kuitenkin etukäteen, haluammeko esimerkiksi kulmikkaita vai pyöreitä valoja tai paneeleja vai spottityyppisiä valoja.

Valaisimen teholla tai määrällä emme toisaalta taas lainkaan vaivanneet etukäteen päätämme, vaan jätimme nämä kysymykset valaistussuunnittelijan päätettäväksi.

Oma suosikkimme oli kulmikas Kanna 12W: sitä tulee meille eniten. Toinen suosikkimme on Helmi Lasikuutio, jota meillä tulee wc- ja kylpyhuonetiloihin.

Modernin suihkutilan valaistus

4.) Himmennettävyys

Ehkä juuri siksi, että valitsimme värilämpötilaksi 4000k, himmennettävyys on meille todella tärkeää. Halusimme, että kotiin saa luotua myös hämyisempää ja sitä kautta kodikkaampaa tunnelmaa. Toisaalta nykyisessä kodissamme pidämme perusarkena aika kirkkaasta valaistuksesta. Aivan kaikkia valaisimia ei saa himmennettyä, siksi tätä kannattaa miettiä etukäteen.

Meillä (kuten niin monessa muussakin tämän ajan talossa) keittiö, ruokailutila ja olohuone ovat yhtenäistä tilaa. Halusimme pystyä himmentämään tämän tilan valoja yhtenäisesti. Silti kaikkien valojen ei tarvitse olla himmennettäviä, vaikka ne samassa tilassa ovatkin. Mietimme suunnittelun edetessä, mitkä valot ns. tunnelmavalaistuksessa on tarkoitus pitää päällä.

Meille ei tule taloautomaatiota, joten esimerkiksi erilaiset valotilanteet pitää säätää käsin. Saa nähdä miten talvi-iltana tulee juoksenneltua pitkin kämppää himmentelemässä eri valoja.

Kuva valaistusta portaikosta

Kuva portaikosta, jonka valot ovat himmennetty

5.) Budjetti

Budjetti juoksee rakennusprojektissa usein unta nopeampaa. Siksi kerroimme suunnittelijalle budjetin valaisimille heti lähtötilanteessa. Kun suunnittelija tietää budjetin, hän ei turhaan suunnittele tiloihin kalliita erikoisratkaisuja, jos niihin ei ole varaa.

Näillä eväillä saimme tehtyä valaistussuunnitelmat.

Mielenkiinnolla jatkamme tätä taloprojektia ja kirjoittelemme vielä toisen postauksen myöhemmin, kun lopputulos alkaa olemaan valmis.

Kirjoittajana on ollut asiakkaamme Katariina. Valaistussuunnitelman tähän kohteeseen teki Niko Kyösti.


Julkasija: Winled Oy, Winled Oy
Julkaistu : 29.11.2017

Lue myös