Monipuolinen valaistus toimii oleskelutiloissa


Edellisen kerran kirjoittaessani kotimme valaistussuunnitelmasta oli talomme vielä tekeillä. Tätä tekstiä tehdessä olemme asuneet uutta kotiamme jo reilun vuoden, eli olemme päässeet kokemaan sekä hyvin kylmän ja pimeän talven, että ennätyslämpimän ja valoisan kesän.

Talomme on omasta mielestämme varsin viihtyisä, ja tähän vaikuttaa olennaisena osana toimiva ja muunneltava valaistus. Valaistussuunnitelmassa tärkeimpänä asiana meille oli, että valaisimia on riittävästi. Reilun 120 neliön kokoisessa talomme sisätiloissa on kiinteitä valaisimia yli 60 kappaletta, eli toiveemme valon määrästä toteutui lähes täysin.

Oleskelutilan kattovalaistus

Valolista katossa

Mikäli budjetti olisi antanut periksi, olisimme mieluusti panostaneet myös valaistuksen muunneltavuuteen vielä enemmän. Muunneltavuudella tarkoitan tässä tapauksessa mahdollisuutta himmentää valaisimia halutessaan eri tiloissa.

Valaisimien sijoittelu on osoittautunut toimivaksi, onhan valaistussuunnitelma ammattilaisen tekemä. Musta portaikkomme on ainoa paikka koko kodissamme, jossa valoa tarvittaisiin enemmän. Tässä tapauksessa muutimme alkuperäisestä suunnitelmasta valojen määrää juuri rappujen yläpuolella – tätä ei olisi kannattanut tehdä, vaan luottaa ammattilaisen laskemaan riittävään valon määrään. Portaikon yläpuolella on paikka riippuvalaisimelle, ja uskonkin että kun oma maku ja budjetti kohtaavat tulemme lisäämään vielä yhden valaisimen tuohon hämärämpään kohtaan.

Suosikkimme kodin valaisimista on odotetusti epäsuoraa valoa antava valolista tupakeittiömme kahdella seinällä. Valoa saa himmennettyä, ja se on täydellinen taustavalo pimeiden iltojen kynttilöiden poltteluhetkiin. Näitä valaistuslistoja olisin huolinut vaikka kaikkien huoneiden yhdelle seinälle, ja näyttävyydessään lista on ihan omaa luokkaansa. Budjettisyistä laitoimme valolistan vain oleskelutilaan, ja siinä se toimii todella hyvin.

Valaistus oleskelutilassa

Musta laattaseinämme keittiössä on varsin näyttävä, mutta pimentää tilaa. Siksi halusimme riittävän määrän valaisimia keittiön kattoon. Seinä on suorastaan sisustuselementti, kun vain seinää lähimmät spottimaiset valot palavat ja laatoituksen kalanruotolaatoitus korostuu kauniisti. Vaihteleva valaistus saa tilan näyttämään ja tuntumaan hyvin erilaiselta, juuri kuten toivoimme.

Valaistu tumma keittiö

Led-valaistus oleskelutilassa

Omien kokemustemme perusteella voisimme summata kokemuksemme Winledin toteuttamasta valaistuksesta lyhyesti seuraavasti:

    • Panosta monipuolisiin vaihtoehtoihin valaista tiloja (etenkin tiloissa, jossa oleskellaan eniten)
    • Himmentimet lisäävät muunneltavuutta
    • Epäsuoraa valaistusta kannattaa käyttää tehosteena eri tiloissa
    • Luota ammattilaiseen valonlähteiden määrän laskemisessa

Kiitokset Winledille hyvästä yhteistyöstä & suunnittelusta.

Terkuin Veera & perhe

Postauksen on kirjoittanut asiakkaamme Veera ja valaistuksen suunnitteli Erkka Hurske.


Julkasija: Winled Oy, Winled Oy
Julkaistu : 20.11.2018

Lue myös