Mikkelin Asuntomessut 2017: kohde no. 24 — MinunVALO


Tämän vuoden Mikkelin Asuntomessuilla 2017 olimme mukana kolmen omakotitalokohteen kokonaisvalaistusratkaisuissa.

Mikkeliin kauniin Saimaan rannalla sijaitsee MinunValo, joka on upea, tyylikäs ja puhdaslinjainen loft-talo. MinunVALO on MinunLOFTin lanseeraaman talonrakennuspalvelun täysin uudella teräsrakennustekniikalla toteutettu koti. Talon jokaisen huoneen vakiona on vähintään 3,5 metrin huonekorkeus, joka yhdessä suurien ikkunoiden kanssa tuo runsaasti valoa ja tilantuntua.

Valaistussuunnittelu täydentää kokonaisuuden

Valaistussuunnitelman MinunVALOn loft-taloon toteutti Toni Reinilä.

"Kodin valaistuksen suunnittelussa tärkeitä asioita olivat muun muassa esteettisyys, ohjattavuus ja totta kai hyvän yleisvalaistuksen tuominen kohteen jokaiseen tilaan", kertoo Reinilä.

Valaistussuunnitelman lähtökohtana oli, että tilaaja halusi rakennuttaa arvokohteen, jossa tulisi olemaan laadukas valaistussuunnitelma ensiluokkaisten ja energiatehokkaiden LED-valojen lisäksi.

"Mitään yksittäistä tiettyä asiaa mitä valolla haluttiin korostaa kohteessa ei varsinaisesti ollut. Yhteistuumin tulimme siihen tulokseen, että kokonaisuus pitää olla täydellinen", Reinilä jatkaa.

Valaistussuunnittelukuva MinunValosta.

Kohde oli hyvin selkeälinjainen ja kohteen tyyli oli lyöty lukkoon jo valmiiksi, jonka vuoksi varsinaisia hankaluuksia valaistussuunnittelussa ei ollut.

"Aikalailla vapaat kädethän siinä allekirjoittaneelle annettiin kiinteiden valaisimien valaistussuunnittelun osalta. Asiakkaalla, että heidän sisustussuunnittelijalla oli selkeät sävelet, millaiset sisustusvalaisimet kohteeseen tullaan valitsemaan, joten niihin en ottanut kantaa", Reinilä toteaa.

"Yhteistyö sujui jouhevasti, kun tiimissä oli ammattitaitoisia ja työnsä osaavia henkilöitä", valaistussuunnittelija jatkaa.

Korkea huonetila ei ole ongelma laadukkaille LED-valaisimille.

Korkean tilan valaistus ledeillä

Sisätiloissa pinnoilla näkyy betoni ja teräs, jotka yhdistyvät tyylikkäästi tilaratkaisujen puhtaisiin linjoihin ja pintoihin. Korkean tilan valaistussuunnittelussa tulee ottaa huomioon valaisinten teho- sekä kappalemäärät, jotta katossa olevat valaisimet valaisevat tilan lattialle saakka. Oikealla valaisinsijoittelulla varmistetaan, että valaistuksesta tulee mahdollisimman tasainen ja riittävä. Huomioon tuli ottaa myös sisustussuunnittelijan määrittelemät sisustusvalaisimet ja niiden paikat.

Näin korkean tilan valaistus tulisikin hoitaa riittävän tehokkailla LED-valaisimilla, jotta valoa riittää tunnelmallisen sekä miellyttävän yleisvalaistuksen luomiseen. Valaisimien tulee myös olla kestäviä ja pitkäikäisiä, koska näin korkeassa tilassa ei ole mielekästä joutua vaihtamaan lamppuja usein. Olohuoneen korkeassa tilassa on käytetty Kanna 18W-alasvaloja, jotka ovat laajakeilaisia ja tehokkaita yleisvalaisimia.

Tiloihin tulee paljon luonnonvaloa suurista ikkunoista, mutta iltaisin pimetessä tehokkaat LED- ja design-valaisimet tuovat valon tilaan. Kanna-valaisimia on käytetty myös avokeittiön puolella.

Kanna-alasvalot sopivat tilaan kuin tilaan

MinunVALOn päämakuuhuoneen kauniit valaistusratkaisut

MinunVALOn varmasti yksi katseita kääntävin huone on kohteen päämakuuhuone. Makuuhuoneen sisustuksessa jatkuu sama tyyli, jossa on yhdistetty sopivia värisävyjä taidokkaasti. Tilan valaistuksesta pitävät huolen Spectri 8W LED-valaisimet. Pieni ja siro Spectri 8W luo kauniin kapean valokeilan koristamaan kotia. Valaisimen spottimainen valokeila on omiaan korostamaan tilan sisustusta ja arkkitehtuuria.

Kaunis sisustus kruunautuu sopivalla valaistuksella

Makuuhuoneessa on myös näyttävä vaatehuone. Vaatehuoneen näyttävä valaistus on toteutettu valonauharatkaisulla. Valonauha kulkee kauniisti kaappien yläosassa. Lisävaloa tuovat Spectri 8W valaisimet.

Tyylikäs vaatehuone ja makuuhuone Asuntomessuilla

Alakerrassa talon helmi - Spa-henkinen saunatila

Onnistunut portaikkototeutus voi tuoda asunnolle merkittävääkin lisäarvoa, toimia täydentävänä sisustuselementtinä ja jopa taideteoksenomaisena lisänä kodissa. Alakertaan mentäessä, MinunVALOn portaiden kaiteessa on valonauhaa. Valonauha toimii näyttävänä sisustuselementtinä - unohtamatta sitä, että valaistu portaikko on pimeälläkin turvallista kulkea.

Portaiden valaistus tekee kulkemisesta turvallista

Portaat alaspäästyään eteen avautuu alakerran on oleskelutila. Oleskelutilassa on mukava odotella vaikka saunan lämpenemistä takan edessä. Kanna-valaisimet tuovat lisävaloa, jos ulkona on pimeää. Saunatilat ovatkin yksi talon helmi - spa-henkinen saunatila ammeineen.

Design-valaisimet luovat tunnelmaa tilaan.

Talon saunatilat ovatkin yksi talon helmistä. Tiloissa on upea spa-henkinen kylpytila järvimaisemalla, jossa sopii rentoutua pitkän päivän päätteeksi. Tilojen seinän ja katon rajassa menee elegantin näköistä valonauhaa, joka tuo tiloihin valoa Spectri-valaisimien kanssa.

Valonauha on oiva ratkaisu pesuhuoneisiin

Valaisimet ovat himmennettävissä, kuten myös muutkin talon valot, jolloin saadaan luotua haluttu tunnelma tilaan.

Tyylikäs sauna ja LED-valaistusratkaisu

Turvallinen ja näyttävä ulkovalaistus

Ulkovalaistuksensuunnittelulla varmistetaan riittävä valomäärä kulkureiteille, portaille ja sisäänkäynneille - unohtamatta tietenkään, että näyttävällä valaistuksella voidaan esimerkiksi kohentaa julkisivua. Ulkovalaistuksella pystytään valaisemaan myös esimerkiksi kohteen yksityiskohtia tai haluttuja seinäpintoja.

Julkisivun valaistuksessa on käytetty Hydra-valaisimia

MinunVALOn julkisivun valaistus on toteutettu Hydra LED-valaisimilla. Hydra on kauniin valonjaon omaava tehokas valaisin, jonka valokeilaa voidaan itse säätää valaisimen sisällä olevia heijastuspintoja kääntämällä.

Hydran kaunis valojako tekee ulkovalaistuksesta kauniin.

Pihalle on myös maahan asennettuja Haiku 6W-valaisimia. Kaunis ja simppeli pollarivalaisin valaisee epäsuorasti kahteen suuntaan. Haiku valaisee 50 asteen kulmassa luoden tunnelmallisen valovirran kehystämään maastoa tai vaikka kodin pihatietä. Kokonaistehonsa ansiosta Haiku kuluttaa erittäin vähän energiaa, jonka vuoksi se soveltuu siten olemaan päällä vaikka tauotta.

Velmu on loistava valaistusratkaisu terasseille

Ulkovalaistuksessa on myös käytetty Velmu-terassivalaisimia, jotka ovat kestävä ja erinomainen ratkaisu korostamaan pintoja. Velmu on upotettava valaisin, joka on valmistettu teräksestä ja iskunkestävästä lasista. Valaisin sopii erityisesti terassiasennuksiin, mutta on myös erittäin hyvä vaihtoehto pihakäytäville.

"Suosikki valaistusratkaisuni ovat ehdottomasti ulkovalaistus sekä makuuhuoneen vaatekaappien valaistus", Reinilä toteaa valmistuneesta valaistuksesta.

Lue myös muista Winledin valaisemista Mikkelin Asuntomessukohteista:

Villa Saimaanhelmi

Villa Kuusikko


Julkasija: Winled Oy, Toni Töyräs
Julkaistu : 28.11.2017

Lue myös