Tämän vuoden aikana olemme keskittyneet talossamme kylpytilojen viimeistelyyn sekä ulkotiloihin. Alkuvuodesta saimme saunan valmiiksi ja siitä saimmekin nauttia viime talven kylmimmät kuukaudet. Saunassa valaistuksena on ainoastaan led-nauha ylälauteiden alareunassa. Mietimme pitkään jääkö sauna liian hämäräksi näin, mutta toisaalta yksi saunan seinä on suurelta osin kirkasta lasipintaa, joten myös suihkutilan valot valaisevat saunaa. Olemme olleet todella tyytyväisiä ratkaisuun; valoa on riittävästi, sauna on tunnelmallinen ja valaistus on huomaamaton, puupintoja korostava. Kylpytila on valoisa myös useiden ikkunoiden myötä.

Sauna

KotiSpa valaistus

Toteutimme myös pitkäaikaisen haaveen ja hankimme ulkoporeammeen saunan ulkoterassille. Tämä on kruunannut pitkät koti-spa illat perheen kesken. Poreammeessa on oma valaistus mutta koko ajan pimenevät syysillat vaativat jo turvallisuussyistäkin päälle terassin valaistuksen. Terassin valot ovat Winledin mustat Verde 9W seinävalaisimet. Saunan terassille on tarkoitus lisätä vielä mustaa rimoitusta tuomaan yksityisyyttä sekä suojaa ennen talven tuloa. Rimoihin suunnittelen kiinnittäväni vielä tunnelmalliset kausivalot talveksi.

Omakotitalon terassi

Saunan terassi on muun terassimme jatkeena, muurien suojassa. Ulkovalot kiertävät koko talon samassa korossa, joten liikkuminen pimeällä talon jokaisella sivulla on valaistua ja turvallista.

Ukoterassi ja poreamme

Kesällä ulkorappauksen valmistuttua toteutimme talon kahta seinustaa kiertävän puuterassin, johon upotettiin kestäviä ja näyttäviä Velmu 3W uppovalaisimia. Terassin kulmassa on suuri betoninen istutuslaatikko, joka saa vihreää vasta ensi kesänä, hankimme kuitenkin sitä varten odottamaan jo Spike 4W kohdevalaisimen, joka upotetaan piikkivarrestaan multaan. En malta odottaa ensi kevättä, että pääsen istuttamaan ikivihreitä ja havuja terassiamme reunustamaan!

Terassi

Moderni omakotitalo ja piha

Ulkotiloista saimme valmiiksi myös lasitetun parvekkeen, jossa voi nauttia syysilloista vielä pitkään terassilämmittimen, kynttilöiden ja ulkovalaistuksen turvin. Vielä jäi puuhaa ensi vuodellekin, mutta nyt nautimme kotiSpa:sta sekä valmistuneista ulkotiloista!

Lasitettu parveke

Postauksen on kirjoittanut asiakkaamme Tiia ja valaistuksen suunnitteli Lauri Laine.


Julkasija: Winled Oy, Winled Oy
Julkaistu : 30.10.2018

Lue myös