Valaistuksen suunnittelu lähti käyntiin, kun kesällä 2018 Porin asuntomessuilla törmäsimme Winlediin ja saimme kuulla heidän Bloggaa & Someta -kampanjasta. Kiinnostuimme tarjouksesta heti ja täytimme lomakkeen kampanjaan osallistuaksemme. Pari viikkoa myöhemmin saimme iloksemme kuulla, että pääsimme mukaan kampanjaan.

Syksyllä 2018 hioimme talon pohjakuvaa ja muita suunnitelmia. Saatuamme ensimmäisen järkevän luonnoksen pääsuunnittelijaltamme lähetimme sen Winledille valaistussuunnitelmaa varten. Pari viikkoa myöhemmin saimmekin jo valmiin suunnitelman, ja pidimme palaverin sen tiimoilta.

Suunnitelma 3d-kuvineen oli erinomainen, ja pääsimme ensi kertaa katsomaan taloamme 3d-mallin kautta, jonka Winled meille oli valmistanut. Valaistussuunnittelija Antti-Pekka Mellin selitti meille hyvin kattavasti valaisinten eri ominaisuuksista ja pääsimme nopeasti yhteisymmärrykseen siitä, millainen tulevan talomme valaistus tulisi olla.

Ensimmäisen valaistussuunnitelmamme jälkeen teimme pieniä muutoksia siihen saatuamme tarkempaa tietoa mm. kalustesuunnittelijalta saunan suhteen. Muutokset saatiin jouhevasti tehtyä suunnitelmiin, ja yhteistyö Winledin kanssa sujui kaikin puolin mallikkaasti.

Yleisvalaisimeksi sisätiloihin valitsimme kauniin pyöreänmallisen Lilja-valaisimen. Katsoimme Winledin eri valaisinmallit läpi ja olimme heti yksimielisiä valinnastamme. Ulkoseinille suunnittelijamme ehdotti Hydra-valaisimia. Talon ulkopuolesta tulikin mielestämme erityisen tunnelmallinen. Autokatoksen valaisu toteutetaan kolmella valonauhalla, mikä oli meille uusi ja yllättävä idea.

Omakotitalon ulkovalaistus ledeillä

Olohuoneeseen pyysimme tunnelmallisen valaistuksen, jossa olisi mahdollisuus hieman muunnella valaistusta. Ensimmäisessä ehdotuksessa olikin Lilja-valaisinten lisäksi lisätty tunnelmaa luomaan valonauha liukuovien yläpuolelle sekä ruokailutilan kattoon. Pyysimme kuitenkin, jos saisimme vielä jonkun tehosteen olohuoneeseen, jolloin suunnittelija ehdotti valonauhan lisäämistä olohuonetta ja ruokailutilaa jakavan puolikorkeaan muuriin.

Omakotitalon valaistus ledeillä

Keittiön valaistuksessa tärkein oli riittävä työskentelyvalo ja päädyimmekin lisäämään vielä muutaman lisävalaisimen liesituulettimen molemmin puolin.

Nyt olemmekin jo valaistuksen suhteen hyvin pitkälti lopullisissa suunnitelmissa, ja odotamme innolla valaisinten tilaamista ja asentamista.

Postauksen on kirjoittanut asiakkaamme Janne ja valaistuksen suunnitteli A-P Mellin.


Julkasija: Winled Oy, Winled Oy
Julkaistu : 02.04.2019

Lue myös