Hirsitalon muunneltava valaistus osa 2


Halusimme talomme valaistukselta etenkin muunneltavuutta. Pidimme tärkeänä, että valaistus taipuu erilaisiin valaisutilanteisiin. Nyt puolitoista vuotta talossa asuneena voi katsoa, miten valaistus on toiminut.

Jos et ole vielä lukenut ensimmäistä osaa suunnitteluvaiheesta, löydät tekstin tästä: Hirsitalon muunneltava valaistus

Valitsimme taloon 3000 ja 4000 värisävyn valaisimia. Tunnelmavalot ovat 3000 kelvinin ja perusvalaistus 4000 kelvinin. Tämä jako on mielestämme toiminut erittäin hyvin. Iltaisin oleskelutiloihin on saanut luotua tunnelmallisen valaistuksen yhdistelemällä riippuvalaisimia, spotteja sekä ledinauhoilla luotua epäsuoraa valaistusta.

keittion-valaistus-ledeillä

Tarpeen mukaan jokaiseen tilaan saa myös tarvittaessa hyvin tehokkaan valaistuksen Iiris 12w -valoilla.

Suuri valaisimien määrä mietitytti rakennusvaiheessa. Etenkin keittiön valaisimien määrä tuntui suurelta. Näin jälkeen päin voi todeta, että kaikille on ollut oma käyttötarkoituksensa. Kuitenkin perusvalojen käyttö on jäänyt selkeästi vähemmälle kuin tunnelmavalaistukseen ajatellut valaisimet.

Tiloissa, joissa tehdään useita eri toimintoja, kuten keittiössä, on ollut toimivaa, että niihin tiloihin saa luotua hyvän valaistuksen sekä perusvaloilla että tunnelmavalaistukseen tarkoitetuilla valaisimilla.

suihku-valaistus

Erityisen tyytyväisiä olemme olleet led-nauhoilla toteutettuun epäsuoraan valaistukseen. Valaistus on ollut ylimääräisten työtuntien arvoinen.

Led-nauhaa käytimme keittiön ja kodinhoitohuoneen välitiloissa, vessojen valopeileissä, pesuhuoneen katossa sekä ylä- ja alakerran käytävien valaistuksessa. Lisäksi led-nauhaa löytyy auto- ja roskakatoksesta.

Talon valaistuksessa mieluisimpia ovatkin olleet juuri led-nauhoilla toteutetut valaistukset, etenkin käytävien hirsipalkkeja valaisevat ja pesuhuoneen katossa kiertävä nauha. Näin jälkikäteen olisimme myös halunneet keittiön puolelle hirsipalkkiin led-nauhalla toteutetun valaistuksen, jonka tulemme varmasti vielä jossain vaiheessa toteuttamaan.

alakerran-epasuora-valaistus

Toinen asia, jonka tekisimme tässä kohtaa eri lailla, on suunnattavien Spectri-spottivalaisinten käyttö. Valitsisimme niitä enemmän valaisemaan pintoja, kuten hirsi- ja tehosteseiniä.

epasuora-valaistus

Nykyisellään meillä on niitä makuuhuoneessa valaisemassa hirsiseinää, olohuoneessa korostamassa tehosteseinää sekä kirjastohuoneessa spotit ovat suunnattuna kirjahyllyyn päin.

winled-ulkovalaistus

Ulkovalaistuksessa meille tärkeää oli sekä tunnelmallinen ulkovalaistus että mahdollisuus tarpeeksi tehokkaaseen valaistukseen, jotta pihalla näkee myös pimeällä. Koska emme asu taajamassa, meille oli tärkeää, että ulkovalaistus on myös tehokas. Tämän takia valitsimme Pilke-pylväsvalaisimen. Korkeaan kolmen metrin pylvääseen asennettuna se valaisee hyvin laajalle alueelle.

Ulkona ollessa pylvään lisäksi usein meillä on päällä terassien kattoon upotetut Iiris-valaisimet. Tunnelmalliseen valaistukseen meillä on käytetty Hydra-valaisimia terassien seinillä. Lisäksi tunnelmaa luomaan on käytetty Laguna polari -valaisinta istutusalueella pihatien varressa. Roskakatoksen valaistus toteutettiin ylijääneillä led-nauhoilla.

winled-pyläsvalaisin

Tämän vieraskynäkirjoituksen on kirjoittanut asiakkaamme Aleksi Mäkinen.


Julkasija: Winled Oy, Winled Oy
Julkaistu : 07.04.2020

Lue myös